Paastoon valmistautuminen

Ennen vesipaastoa osallistuin Sini-Marian ohjaamaan 7 päivän mittaiseen Sateenkaari ja chakra paasto ryhmään. Muutaman kerran tuon paaston aikana huomasin, että syön tunteisiini. Sen olen jollain tasolla tunnistanut jo aiemmin, mutta nyt koin sen todella konkreettisesti. Sain ikäviä uutisia paaston aikana ja huomasin, että olisin halunnut hukuttaa surun tunteeni raakasuklaaseen. En kuitenkaan tehnyt sitä, vaan valitsin käsitellä tunteitani.

Valmistauduin tulevaan Sini-Maria ohjaamaan vesipaastoon koostaen ravintoni pääosin kasviksista, marjoista ja hedelmistä. Myös kookosöljy, oliiviöljy ja kookosmaito kuuluivat isona osana ravintooni ennen paastoa. Olin tietenkin valmistellut itseäni myös käymällä läpi mainitsemani viikon kestävän Sateenkaari ja chakra paaston josta 4/7 päivää valitsin pelkät smoohiet ja kolme viimeistä päivää raaka-ruualla + pannulla kevyesti lämmitetyt illalliset kehon pyyntöihin vastaten. Sateenkaari ja chakra paaston ja vesipaaston välissä olleet neljä välipäivää jatkoin puhdasta ja kasvispainotteista ravintoa syöden.

Ensimmäinen vesipaastopäivä

Ensimmäinen vesipaastopäiväni, torstai. Aloitin aamuni pakkaamalla repun ja käymällä colonic-terapiassa. Suolen tyhjentäminen heti paaston alkuun tuntui hyvältä ajatukselta. Colonic terapiassa olen ennen paastoa käynyt jo kuusi viikkoa (1krt/vko) ja olen kokenut siitä paljon hyötyä.

Suolihuuhtelun jälkeen jatkoin matkaani rautatieasemalle, josta starttasin matkani saarella sijaitsevalle mökille. Paastopäivät siis pääsin viettämään perheeni kanssa saaressa. Ajallisesti paasto tuli erittäin hyvään ajankohtaan! Paaston aikana minun ei tarvinnut fyysisesti lähteä töihin tai kouluun ja koneella tehtäviä tehtäviäkin oli vain vähän. Sain siis keskittyä rauhassa puhdistautumiseen ja paranemiseen.

Ensimmäinen päivä meni matkustaessa junalla ja autolla. Leiriytyminen saareen vei lopun ajan illasta ja pian koittikin nukkumaanmeno. Ensimmäinen päivä meni helposti eikä ruokailuja tai ruokaa oikeastaan tullut edes mietittyä.

Toinen vesipaastopäivä

Toisena vesipaastopäivänä pyrin keskittymään hetkessä elämiseen. Ei ollut kiire mihinkään, joten nautin auringosta samalla kun hoidin velvollisuuksia läppärin välityksellä. Iltaa kohden ruoka alkoi hieman enemmän houkuttelemaan minua. Saarelle saapui enemmän ihmisiä ja huomasin, että ajattelin , että olisi ollut ihana tehdä ruokaa yhdessä ja syödä heidän kanssa. Harmituksen tunne meni kuitenkin tosi nopeasti ohi kun pääsimme saunomaan yhdessä. Iltaa kohden annoin enemmän aikaa sisäiselle tunnetyöskentelylle ja valmistauduin mentorointipuheluun. Olin laittanut paljon taustatietoja, ääniviestejä ja viestejä Sini-Marialle koskien transformatiivista mentorointi puhelua varten. Sini-Maria loi tunnekehon vapauttamiseen ja puhdistamiseen keskittyvän transformoivan puhelu rakenteen taustatietoja hyödyntäen.

Kolmas vesipaastopäivä

Viimeiseen paastopäivään herättyäni tunsin voimakasta lihasväsymystä jaloissa sekä sydän pomppi rinnassa pienenkin liikkumisen jälkeen. Olimme sopineet Sini-Marian kanssa mentorointipuhelun viimeiselle paastopäivälle. Otin oman tilan ja ajan menemällä uimapatjalla rannan läheisyyteen kellumaan puhelun ajaksi.

Transformatiivinen mentorointi puhelu

Mentorointipuhelussa Sini-Maria ohjasi minua ajatuksissani taaksepäin hetkiin, tilanteisiin ja kokemuksiin joissa ohjatusti kävin tunteitani läpi. En ole itse osannut tehdä tällaista tunnetyöskentelyä aiemmin. Matka mieleeni oli erittäin tunteellinen ja ymmärrystä lisäävä. Sini-Marian lämmin ja juuri sopiva ohjaus auttoi minua työskentelemään itseni kanssa vaikeiden asioiden äärellä. Mentorointipuhelun jälkeen aiemmin kokemani sydämen hakkaus loppui ja koin olevani vapautuneempi kuin aiemmin. Olotilani oli erittäin vapautunut ja hyvä koko loppu päivän ajan.

Viimeinen vesipaastopäiväni kului pelaillessa korttia ja saunoessa. Paaston lopetus tuli eteen kolmannen päivän iltana. Aloitin sen varovasti nesteillä joista siirryin sitten syömään mustikoita. Viimeisenä söin vielä muutaman perunan, jotka nautin nuotion ääressä perheeni seurassa. Olin saanut luvan Sini-Marialta lopettaa paastoa perunalla, jonka perheenjäseneni oli minulle rakkaudella valmistanut. Sini-Maria mukaan perheenjäseneni rakkauden osoitus perunaa tarjoamalla oli tunnekehoon ja ihmissuhteeseen syventävä merkitys. Paaston lopetus tuntui kehossa hyvältä ja oli ihanaa saada olla tärkeiden ihmisten seurassa ja oikeasti nauttia ruuasta mitä söin.

Transformatiivinen mentorointi puhelun ja vesipaaston vaikutukset

Vointini paaston jälkeen oli tosi hyvä! Paasto auttoi minua etenkin vatsassani olleeseen jatkuvaan turvotuksen kanssa. Koin myös mieleni olevan selkeästi kirkkaampi. Paaston ja transformaatio tunnetyöskentelyn myötä pääsin jatkamaan arkeani aijempaa selkeästi tyynempänä ja luottavaisempana. Oikein tehtynä ja ohjattuna vesipaasto oli kokemus jota suosittelen lämpimästi kaikille! Sini-Maria oli kokoajan tavoitettavissa eikä omien ajatusten kanssa tarvinnut jäädä koskaan yksin.

Kiitos, kiitos, kiitos 💙
Sofia

Tästä aktiivisiin yhteistyö alennuskoodeihin.